Sapirin–Whorfin hypoteesi.html
 
| ca | de | en | es | fr | it | nl | no | pl | pt | ru | ro | fi | sv | tr | vo |


 

Sapirin–Whorfin hypoteesi (SWH) on kielitieteessä käsitys siitä, että henkilön puhuman kielen kieliopillisten ominaisuuksien ja kyseisen henkilön maailmankuvan ja käyttäytymisen välillä on järjestelmällinen yhteys. Vaikka käsityksestä käytetään nimeä hypoteesi, on se ennemminkin aksiooma, jonka perustana on kielitieteilijä ja antropologi Edward Sapirin ja hänen kollegansa ja oppilaansa Benjamin Whorfin työ.

Sisällysluettelo

muokkaa Historia

Käsityksen kielen ohjaamasta ajattelusta perusteli vahvasti intialainen kielitieteilijä Bhartrihari 600-luvulla ja käsitys on ollut vuosisatojen ajan keskustelunaiheena Intian lingvistisessä traditiossa (tämä näkyy jopa sanastossa: ajatella on shabdanA, sanasta kieli johdettu verbi). Länsimaissa vastaavat huomiot, kuten aksiooma kielen hallitsemasta ajattelusta, voidaan johtaa Wilhelm von Humboldtin esseeseen Über das vergleichende Sprachstudium (Kielten vertailevasta tutkimuksesta), ja käsitys on laajalti omaksuttu länsimaiseen ajatteluun. Karl Kerenyi aloitti Dionysuksen englanninkielisen käännöksen vuonna 1976 seuraavasti:

»Ajatuksen ja puheen keskinäinen riippuvuus tekee selväksi sen, että kielet eivät ole niinkään keino ilmaista vakiintunutta totuutta, vaan myös keino löytää aiemmin tuntemattomia totuuksia. Kielien monimuotoisuus ei ole merkkien tai äänien monimuotoisuutta, vaan maailmankatsomuksen tapojen monimuotoisuutta.»

Tämän kulttuurisen havainnon yksityiskohtaisempaan tarkasteluun ensimmäistä kertaa SWH:ta käytti Franz Boas, yhdysvaltalaisen antropologian harjoituksen perustaja. Boas sai koulutuksensa Saksassa 1800-luvun lopulla aikana, jolloin tiedemiehet kuten Ernst Mach ja Ludwig Boltzmann yrittivät ymmärtää aistihavaintojen fysiologiaa.

Eräs tärkeä filosofinen suunta tuona aikana oli kiinnostuksen palautuminen Immanuel Kantin töihin. Kant väitti, että tieto on yksittäisen henkilön tekemän konkreetin kognitiivisen työn seurausta — todellisuus ("aistillinen intuitio") oli luonnostaan alituisessa muuttumisen tilassa ja ymmärrys seurasi siitä, kun joku tulkitsi intuition omien "ymmärtämyksensä kategorioiden" kauta. Eri yksilöt saattoivat täten havaita saman tilanteen itsessään (An sich) omien, yksilöllisten käsitteidensä fenomenaalisina esiintyminä.

Yhdysvalloissa Boas tutustui moniin kieliperheisiin kuuluviin Amerikan alkuperäiskansojen kieliin, jotka kaikki olivat hyvin erilaisia kuin seemiläiset ja indoeurooppalaiset kielet, joita useimmat eurooppalaiset tieteenharjoittajat tutkivat. Boas ymmärsi, kuinka valtavasti elämäntavat ja kieliopilliset kategoriat saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Tuloksena hän päätyi uskomaan, että kansojen kulttuurit ja elämäntavat heijastuivat heidän puhumissaan kielissä.

Sapir oli yksi Boasin parhaista oppilaista. Hän vei Boasin argumenttia pidemmälle toteamalla, että kielet olivat järjestelmällisiä, formaalisti kokonaisia järjestelmiä. Täten mikään yksittäinen sana ei ilmaissut tiettyä ajatuksen lajia tai käyttäytymistä, vaan kielen koherentti ja järjestelmällinen luonne vaikutti ajatukseen ja käytökseen laajemmalti. Vaikka hänen näkemyksensä muuttuivat ajan myötä, vaikuttaa siltä, että elämänsä loppuvaiheilla Sapir uskoi, että kieli ei pelkästään peilannut kulttuuria ja tavantakaista käyttäytymistä, vaan kieli ja ajatus saattoivat itse asiassa vaikuttaa toisiinsa tai ehkä jopa määrittää toisiaan.

Whorf tarkensi tätä ideaa tutkimalla niitä kieliopillisia mekanismia, joiden kautta ajatus vaikutti kieleen. Hän perusteli näkemyksensä seuraavasti:

»Analysoimme ja erittelemme luontoa äidinkieliimme perustuvia linjoja pitkin. Emme löydä ilmiöiden maailmasta eristämiämme kategorioita ja tyyppejä siksi, että ne tuijottavat jokaista tarkkailijaa; päinvastoin, maailma näyttäytyy vaikutelmien kaleidoskooppisessa, muuttuvassa kirjossa, joka täytyy organisoida mielissämme — ja tämä tarkoittaa suurelta osin mieliemme lingvistisia järjestelmiä. Leikkelemme luontoa, järjestämme sen käsitteiksi ja pidämme merkityksiä tärkeänä tavallamme, suurelta osin, koska olemme osapuolia sopimuksessa järjestellä se tällä tavoin — sopimus, joka pitää puheyhteisömme kautta ja on kodifioitu kielemme rakenteisiin... sama fysikaalinen todistusaineisto ei johda kaikkia tarkastelijoita samaan kuvaan universumista, elleivät heidän lingvistiset taustansa ole samankaltaisia, tai niitä voida jollain tavalla kalibroida.»
(Language, Thought and Reality sivut 212-214)

Whorfin muotoilu tästä "lingvistisen relatiivisuuden periaatteesta" stereotypoidaan usein "vankilanäkemyksenä" kielestä, jossa yksilön ajattelu ja käyttäytyminen on täysin ja perin pohjin yksilön kielen muodostama. Vaikka jotkut kannattavatkin tätä "vulgaaria whorfilaista" argumenttia, Whorf itse pyrki väittämään ainoastaan, että lingvistiikka ja yhteiskunta puuttuivat ajatukseen ja toimintaan. Näin tehdessään hän vastusti "luonnolliseksi logiikaksi" kutsumaansa oppia, jonka hän väitti uskovan, että "puhe tai kielen käyttö on olemassa ainoastaan 'ilmaisemaan', mikä olennaisesti on jo hahmotettu muin kuin kielitieteellisin keinoin" (Language, Thought and Reality, sivu 207). Tämän vuoksi hän esitti, että "ajatus ei riipu kieliopista vaan logiikan ja järjen laeista, joiden pitäisi olla samat kaikille universumia havainnoiville (Language, Thought and Reality, sivu 208).

Whorfin läheinen analyysi Englannin ja (eräässä kuuluisassa tapauksessa) Hopi-intiaanien kielen eroista nosti kielen, ajatuksen ja todellisuuden välisten suhteiden analyysin tasoa luottamalla kieliopin rakenteiden läheiseen tarkasteluun ennemmin kuin tarkastelijan vaikutelmille alttiimpiin eroihin esimerkiksi kielen sanastossa. Esimerkiksi "Standardi keskimääräinen eurooppalainen" (Standard Average European, SAE) — eli länsimaiset kielet yleisesti — analysoi todellisuutta objekteina tilassa: nykyisyyttä ja tulevaisuutta ajatellaan "paikkoina" ja aika on polku, joka luo näiden välille yhteyden. Sanonta, kuten "kolme päivää" on kieliopillisesti samanlainen kuin "kolme omenaa" tai "kolme kilometriä". Muut kielet, mukaan lukien monet amerikan alkuperäiskansojen kielet, ovat suuntautuneet kohti tapahtumasarjoja. Tällaisen kielen yksikieliselle puhujalle SAE:n kieliopin konkreetit ja spatiaaliset metaforat eivät ole juurikaan ymmärrettäviä. Whorf itse väitti, että hänen SWH:n tutkimuksensa on saanut inspiraation oivalluksesta, että hopi-kielen puhujalle suhteellisuusteorian ymmärtäminen olisi huomattavasti helpompaa kuin SAE:n puhujalle.

Koska Whorf oli opiskelija eikä ammattikielitieteilijä, hänen 1930-luvulla tekemänsä lingvistisen relatiivisuuden tutkimus ei saavuttanut suosiota kuin vasta kun hänen kirjoituksensa julkaistiin 1950-luvulla hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1955 tohtori James Cooke Brown kehitti Loglanin, keinotekoisen kielen testatakseen hypoteesia. (Lojban, tämän uudistettu muunnelma, on yhä elävä kieli.) Kuitenkaan mitään koetta ei ikinä suoritettu. 1960-luvun kielitieteelliset teoriat — esimerkiksi Noam Chomskyn esittämät — keskittyivät kielen vaistomaisuuteen ja universaaliuteen. Tämän seurauksena Whorfin työ menetti suosionsa. Esimerkki viimeaikaisesta chomskylaisesta lähestymistavasta asiaan on Steven Pinkerin kirja The Language Instinct. Pinker esittää ristiriitaisen opin, jonka mukaan kaikki kielet perustuvat jonkinlaiseen universaaliin kielioppiin. Tämän teorian fanaattisimmat kannattajat, kuten Pinker, väittävät, että ajatus on itsenäinen kielestä ja kieli itsessään ei vaikuta millään merkittävällä tavalla ihmisen ajatteluun, ja että ihmiset eivät edes ajattele millään "luonnollisella" kielellä (kielellä, jolla puhumme tai kirjoitamme), vaan että ajattelemme meta-kielellä, joka on kaikkien puhuttujen kielien edellä; tätä ajatuksen kieltä kutsutaan mentaleseksi. Tätä ideaa kehittelivät kognitiivipsykologit ja kielitieteilijät kuten Pinker (1994), joka on ankarasti vastaan "Whorfin radikaalia näkemystä" (sivu 60) ja whorfilaista ideaa kielen sisältämästä ajatuksesta ja kulttuurista. Pinker jopa esittää, että "mitä enemmän Whorfin argumenttejä tutkii, sitä järjettömämpiä ne ovat" (sivu 60). Pinker ei kuitenkaan esitä todisteita, joilla argumentti whorflaista näkemystä vastaan voitaisiin vahvistaa, kun taas empiiriset tutkimukset kielitieteen, psykologian ja antropologisen kielitieteen aloilla tukevat sitä.

Whorflaisempaa lähestymistapaa käyttävät tutkijat, kuten George Lakoff, joka on esittänyt, että koko kieli on olennaisin osin metafora. Esimerkiksi englannin kieli sisältää monia kielikuvia, jotka jollain tavalla pitävät aikaa ja rahaa samanarvoisina, kuten:

spend time (kuluttaa aikaa)
waste time (tuhlata aikaa)
invest time (sijoittaa aikaa)

Kaikki kielet eivät sisällä tällaisia analogioita; whorfilainen tulkinta olisi, että kielikuvat vaikuttavat tapaan, jolla englannin puhujat mieltävät "ajan" abstraktin luonteen. Toinen esimerkki ovat poliittiset väittelyt, joissa käytettyyn kieleen vaikuttavat käsitteelliset metaforat. Poliittisissa debateissa on erittäin tärkeää, ollaanko "oikeuden elämään" puolella vai vastaan "oikeutta valita" tai keskustellaanko "laittomista siirtolaisista" tai "dokumentoimattomista työntekijöistä".

1980-luvun loppu- ja 1990-luvun alkupuolella kognitiivisen psykologian ja antropologisen kielitieteen edistykset ovat lisänneet Sapir-Whorf -hypoteesia kohtaan osoitettua kiinnostusta. Tämän päivän tutkijat ovat eri mieltä — usein kiivaasti — siitä, kuinka vahvasti kieli vaikuttaa ajatteluun. Kuitenkin tämä kiista on lisännyt kiinnostusta aihetta kohtaan ja tuottanut suuren määrän tärkeää ja innovatiivista tutkimustyötä.

muokkaa Kritiikki

Mahdollinen argumentti hypoteesin vahvaa ("Maailmankuva"-) versiota - että kieli rajoittaa ajattelua - vastaan voidaan havaita henkilökohtaisesta kokemuksesta: kaikilla ihmisillä on joskus vaikeuksia ilmaista itseään kielen rajoitusten takia ja he ovat tietoisia siitä, että kieli ei ole riittävä ilmaisemaan, mitä he tarkoittavat. Kielen käyttäjä voi sanoa tai kirjoittaa jotain ja todeta, että "en tarkoittanut aivan tuota" tai hänelle tuottaa hankaluuksia selittää jokin käsite aloittelijalle. Tämän perusteella se, mitä ajatellaan, ei ole pelkästään joukko sanoja, koska kielen käyttäjä voi ymmärtää käsitteen, vaikka ei pystykään ilmaisemaan sitä sanoin.lähde?

Myös äärimmäistä vastakohtaa — että kieli ei vaikuta ajatteluun lainkaan — pidetään laajalti vääränä.lähde? Eräs tutkimus osoitti, että mikronesialaisen yhteisön, jonka kieli sisälsi vain kolme numeraalia: "yksi", "kaksi" ja "monta", aikuiset, eivät oppineet yksinkertaista matematiikkaa edes perinpohjaisella koulutuksella.lähde? Toisessa tutkimuksessa on osoitettu, että läheisten värien erotteluun vaikuttaa se, kuinka värien nimet on organisoitu käytetyssä kielessä. Alkuasukasheimon, jonka kielessä on sanat vain kolmelle värille (musta, valkea, punainen), jäsenet havaitsivat väritettyjen tilkkujen värierot huonommin.lähde? Nämä tulokset saattavat kuitenkin osoittaa pelkästään sen, että heimon jäsenet eivät pystyneet kielensä vaikutuksesta kommunikoimaan havaittuja eroja sen sijaan, että itse havaintokyky olisi huonompi.lähde? Eräs tutkimus näytti, että kuulevien aikuisten kuurot lapset saattavat epäonnistua tietyissä kuulemiseen liittymättömissä kognitiivisissa tehtävissä, kun taas kuurojen vanhempien kuurot lapset onnistuivat niissä. Tämä johtui siitä, että kuulevat vanhemmat puhuivat viittomakieltä vähemmän sujuvasti.lähde?

muokkaa Lingvistinen determinismi

Useimmiten viitattujen lingvistisen determinismin esimerkkien joukossa on Whorfin tutkimus inuitinkielestä, jossa ajateltiin olevan useita sanoja lumelle. Whorf esittää, että tämä muokkaa inuittien maailmankuvaa luoden heille erilaisen olemisen laadun kuin joka esimerkiksi englannin puhujalla on. Ajatuksen siitä, että arktisten alueiden asukkailla olisi poikkeuksellisen suuri määrä sanoja lumelle, on osoittanut vääräksi lingvisti Geoffrey Pullum. Esseessä The Great Eskimo Vocabulary Hoax hän jäljittää tarinan alkuperän, suurilta osin Whorfiin ja toteaa Whorfin havaintojen triviaaliuden. (Mikä loppupäätelmä onkaan, on syytä huomata, että Whorf keskittyi kaikkialla läsnä oleviin kieliopillisiin kategorioihin, etenkin piileviin, eikä sanastollisiin joukkoihin.)

Nämä ideat ovat saaneet osakseen jonkin verran vastustusta lingvistisessä yhtisössä. Useat lukuisten kulttuurien värihavainnointia käsittelevät tutkimukset ovat tuottaneet erilaisia tuloksia. (Berlin & Kay, 1969; Heider, 1972; Heider & Olivier, 1973; Rosch, 1974; Miller & Johnson-Laird, 1976).

Viime aikoina kuitenkin lingvistisen determinismin idea on elpynyt. Tärkeä John A. Lucyn tekemä tapaustutkimus monilukuisuuden havainnoinnista mayan kielessä tuotti todistusaineistoa hypoteesin puolesta. Hän tutki englannin ja mayan kieliä kieliopilliseen analyysiin universaalin kieliopin puitteissa ja tähän perustuen esitti hypoteeseja kielien puhujien tuloksista verbaaleissa ja ei-verbaaleissa testeissä. Tulokset näyttivät varmistavan hypoteesit.

Peter Gordonin viimeaikainen tutkimus tarkastelee Brasilian Pirahã-heimon kieltä. Gordonin mukaan heimon käyttämä kieli sisältää vain kolme numeraalia: yksi, kaksi ja monta. Gordon osoitti koesarjan avulla, että heimon jäsenillä on vaikeuksia kuvailla kolmea suurempia numeroita (Gordon, 2004). Seikkojen kausaalinen suhde ei kuitenkaan ole selkeä. Kriitikot ovat esittäneet, että jos testin kohteet eivät jostain syystä pysty laskemaan kolmea suurempia numeroita (ehkä koska he ovat vaeltavia metsästäjäkeräilijöitä ilman mitään laskettavaa ja täten ei syytä harjoitellakaan laskemista), ei voida olettaa, että kielessä olisi sanoja suuremmille numeroille. Toisin sanoen, tarpeettomuus selittää sekä puuttuvan laskutaidon että vastaavan sanaston puutteen.

muokkaa SWH fiktiossa

George Orwellin klassikkoromaani Vuonna 1984 on hätkähdyttävä esimerkki lingvistisestä determinismistä ja lingvistisestä relativismista fiktiossa. Kirjassa uuskieli on parantanut ja syrjäyttänyt modernin englannin. Orwellin mukaan ihmiset eivät voi nousta vallankumoukseen, mikäli tämän ilmaisuun ei ole sanoja. Koko uuskielen teoria on suunnattu tämän kaltaisten sanojen poistoon. Esimerkiksi paha on korvattu sanalla epähyvä ja vapauden käsite on poistettu ajan myötä.

Jack Vancen science fiction -romaani The Languages of Pao keskittyy kokeeseen, jossa sivilisaatiota muokataan muuttamalla sen kieltä. Tulevaisuuden planeetta Paoa asuttavat absoluuttiselle monarkialle passiivisesti kumartavat talonpojat, jotka ovat ulkomaalaisten miehittäjien saalista. Paolaiset luovat kolme kastia - sotilaiden, kappiaiden ja teknikoiden - joista jokaisella on räätälöity kielensä, joka on suunniteltu iskostamaan oikeat taidot ja mielenlaatu. Tuloksena planeetta voittaa sotilaalliset valloittajansa ja taloudelliset hyväksikäyttäjänsä, mutta jakautuu vaarallisesti keskinään vihamielisiin kasteihin. Tämä voitetaan kehittämällä uusi kieli, "pastissi", joka yhdistää elementtejä kaikkien kastien kielestä sekä planeetan alkuperäisestä. Pastissikielestä syntyy jälleen yhdistyneen, mukautuvan yhteiskunnan kieli.

Lingvistisen relativismin periaate esiintyy Frank Herbertin romaanisarja Dyynissä ensimmäistä kertaa, kun kielitieteellisesti koulutettu hahmo (Jessica Atreides) kohtaa vieraan heimon (fremenit). Kielen "väkivaltaisuus" järkyttää häntä, koska hän uskoo heimon sananvalintojen ja kielen rakenteen heijastavan valtavan väkivaltaista kulttuuria.

Samuel R. Delanyn romaani Babel-17 keskittyy fiktiiviseen kieleen, joka estää puhujiensa itsenäisen ajattelun pakottaen heidät ajattelemaan puhtaasti loogisia ajatuksia. Kieltä käytetään aseena sodassa, koska sen oletetaan kääntävän kenet tahansa kielen oppivan petturiksi. Romaanissa kieli Babel-17 vertautuu tietokoneen ohjelmointikieleen, jossa virheet tai epätäsmällisyydet eivät ole sallittuja.

Neal Stephensonin romaani Snow Crash perustuu ajatukseen, että Sumerin kieli oli ihmisaivojen ohjelmointikieli. Kirjan hahmojen mukaan jumalatar Asherah on tietokoneviruksen kaltaisen lingvistisen viruksen henkilöitymä. Jumala Enki loi torjuntaohjelman Nam-shub, jonka seurauksena ihmiset alkoivat puhua eri kieliä suojautuen täten Asherahilta.

Iain M. Banksin romaaneissa esiintyvällä Kulttuurilla on yhteinen kieli Marain. Kulttuuri uskoo, on todistanut tai saattanut toteen Sapirin-Whorfin hypoteesin ja Marain suunniteltiin hyödyntämään sen vaikutusta. Kirjan Pelaaja kertoja esittää tähän liittyvän kommentin englannin kielen sukupuolikohtaisista pronomineistä. Marainia pidetään myös esteettisesti miellyttävänä kielenä.

Suzette Haden Elginin romaani Native Tongue kuvaa patriarkaalista yhteisöä, jossa alistettujen naisten ensisijainen tavoite on kehittää salassa "feministinen" kieli, joka auttaa katkomaan kahleet.

Ursula Le Guinin romaani Osattomien planeetta sijoittuu osittain maailmaan, jossa anarkokommunistisen yhteisön keinotekoinen kieli ei sisällä keinoja omistuksen ilmaisuun.

Gene Wolfen romaani The Citadel of the Autarch sisältää vastaesimerkin SWH:lle: yksi hahmoista puhuu käyttäen pelkästään iskulauseita, mutta pystyy ilmaisemaan syviä ja hienovaraisia merkityksiä kontekstin avulla.

Ayn Randin romaani Anthem esittää kollektivistisen dystopian, jossa sana "minä" on pannassa ja jonka lausumisesta seuraa kuolemanrangaistus.

Ryan Northin websarjakuva Dinosaur Comic käsittelee Sapirin-Whorfin hypoteesia 27.9.2005 julkaistussa stripissään.

Robert A. Heinleinin kirjassa Stranger in a Strange Land Mars-planeetalta peräisin oleva Mike pystyy tekemään asioita, joita useimmat ihmiset eivät, mutta ei pysty selittämään tätä englannin kielellä. Kuitenkin, kun muut oppivat Marsin kieltä, he pystyvät tekemään asioita - ja käsitteet voidaan selittää vain marsiksi.

Jorge Luis Borgesin kirjassa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius kirjoittaja löytää kirjoista viitteitä idealististen yksilöiden universumiin. Tämän kielessä ei ole substantiiveja ja on muita idealismia muovaavia omituisuuksia. Tarinan edetessä kirja tulee paremmin tunnetuksi koko maailmassa, jolloin Uqvarin filosofia alkaa vaikuttaa todelliseen maailmaan ja maapallo muuttuu kirjassa kuvatuksi ideaalimaailmaksi.

muokkaa Lainauksia

»Ihmiset eivät elä pelkästään objektiivisessa maailmassa, tai yksin normaalisti ymmärretyn sosiaalisen aktiivisuuden maailmassa, vaan ovat paljolti tietyn kielen armoilla, josta on tullut ilmaisun väline heidän yhteiskunnalleen. On melkoinen illuusio kuvitella, että yksilö sopeutuu todellisuuteen olennaisesti ilman kielen käyttöä ja että kyseinen kieli on pelkästään välillinen keino ratkaista kommunikaation tai heijastuksen määrätyt ongelmat. Asian laita on, että 'todellinen maailma' on suurelta osin tiedostamatta rakennettu ryhmän kielitottumusten päälle. Mitkään kaksi kieltä eivät koskaan ole tarpeeksi samankaltaiset, jotta niiden voidaan ajatella kuvaavan samaa sosiaalista todellisuutta. Maailmat, joissa eri yhteisöt elävät, ovat erillisiä maailmoja, eivätkä pelkästään sama maailma eri nimilapuin... Näemme ja kuulemme ja koemme muuten pitkälti nykyisen kaltaisesti, koska yhteisömme kielitottumukset hylkäävät ennalta tietyt tulkintavaihtoehdot.»
(Sapir, 1958, sivu 69)

»Analysoimme ja erittelemme luontoa äidinkieliimme perustuvia linjoja pitkin. Emme löydä ilmiöiden maailmasta eristämiämme kategorioita ja tyyppejä siksi, että ne tuijottavat jokaista tarkkailijaa; päinvastoin, maailma näyttäytyy vaikutelmien kaleidoskooppisessa, muuttuvassa kirjossa, joka täytyy organisoida mielissämme — ja tämä tarkoittaa suurelta osin mieliemme lingvistisia järjestelmiä. Leikkelemme luontoa, järjestämme sen käsitteiksi ja pidämme merkityksiä tärkeänä tavallamme, suurelta osin, koska olemme osapuolia sopimuksessa järjestellä se tällä tavoin — sopimus, joka pitää puheyhteisömme kautta ja on kodifioitu kielemme rakenteisiin. Sopimus on tietysti implisiittinen ja kirjoittamaton, mutta sen ehdot ovat absoluuttisen pitäviä; emme voi lainkaan puhua kelpuuttamatta sopimuksen sanelemaa organisointia ja datan luokittelua.»
(Whorf, 1940, sivut 213-214)

muokkaa Aiheesta muualla

muokkaa Artikkeleja

muokkaa Tutkijoita

muokkaa Kirjallisuutta

  • Language, Thought, and Reality: Selected Writings of Benjamin Lee Whorf. Benjamin Whorf, toimittanut John Carroll. MIT Press.
  • Selected Writings of Edward Sapir in Language, Culture, and Personality. Edward Sapir, toimittanut David G. Mandelbaum. University of California Press.
  • Language Diversity and Thought: A Reformulation of the Linguistic Relativity Hypothesis. John A. Lucy. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Grammatical Categories and Cognition: A Case Study of the Linguistic Relativity Hypothesis. John A. Lucy. Cambridge: Cambridge University Press.
  • Rethinking Linguistic Relativity. Toimittanut John Gumperz. Cambridge University Press.
  • The Language Instinct: How the Mind Creates Language. Steven Pinker. Perennial.
  • "What are the nine Eskimo words for snow?", 1979-02-16, The Straight Dope — Cecil Adams vastaa kysymykseen sanomalla, että inuktitutin kielen polysynteettisen luonteen takia on mahdotonta määrittää tiettyä lukumäärää.
  • "Are there nine Eskimo words for snow (revisited)?", 2001-02-02, The Straight Dope — Cecil Adams vastaa kritiikkiin listaamalla englannin kielen 15 lunta tarkoittavaa sanaa tehden johtopäätöksen, että mitä yleisesti SWH:sta sanotaankaan, käsitys siitä, että eskimonkieliset sanat lumelle tukevat hypoteesia, ei pidä paikkaansa.

muokkaa Empiirisiä esimerkkejä

  • Keinotekoinen kieli ithkuil saavuttaa luonnollisia kieliä tarkemman täsmällisyyden ja sanastollisen diversiteetin hyvin monimutkaisen kieliopin perusteella. Kielessä on 81 taivutusmuotoa, kaksitoista uniikkia morfologista "muuttujaa" mutta vain 3600 sanan juurta.
  • E-Prime välttää käyttämästä sanaa "olla" yleissemanttisesti
  • Loglan ja Lojban - kielet, jotka suunniteltiin SWH:n testaamiseen asettamalla hyvin erilaiset rajoitteet puhujille
  • Toki pona — taolaisuuden inspiroima keinotekoinen kieli, jonka tarkoitus on muuttaa puhujiensa ajatusprosessia

muokkaa Ulkoisia linkkejä (englanniksi)
All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog.